Kovista kansista pehmeisiin sointeihin
Vuodesta 1981 on graafinen suunnittelu ollut yksi leipätöistäni. Leikkaa-liimaa -askartelu ja kirjoituskoneella väsätyt kässärit ovat historiaa, ensimmäisen "mäkin" hankin jo vuonna 1988. Oli muuten pirun kallis ja nykymittapuun mukaan teholtaan jopoluokkaa. Seuraava iso muutos oli, kun ei enää tarvinnut suunnitelmia esitellessään kertoa asiakkaalle, että "harmaa tässä on oikeasti vihreää..."
Monipuolista työsarkaa
Viisi vuotta Keskusosuusliike Hankkijalla mainonnansuunnittelijana, seuraavat viisi omaa mainostoimistoa pyörittäen, kolme vuotta Toijalan Seutu Oy:ssä suunnittelijana, yksitoista seuraavaa Toijalan TS-Print Oy:n suunnittelijana ja tj:nä... lopulta nyt freelancer-muusikko-suunnittelijana. Sitäkin sarkaa olen kuokkinut kohta viisi vuotta. Summa: vanhempi mies (54v.) ja aika tavalla kokemusta.
Jo kauan on graafisen suunnittelun lisäksi työnäni ollut monipuolisesti ääni ja kuva. Sävellys- ja soittotyötä, speakeja ja muuta äänitystä. Video- ja still-kuvaesityksiä, valokuvausta. Myös perusmallin internet-sivustot kuuluvat työnkuvaan. Asiakkaani etuna on myös joustavuus: aikataulujen ja työtapojen sovittaminen tarpeen mukaan. Tarvittaessa käytän aina osaavia tekijöitä apuna: vaikkapa valokuvaajaa, jolla huippulaitteet ja taito.
Tutustu sivuihin ja kerro omista tarpeistasi; klikkaa sähköpostilinkkiin tai soita.
